lauantai 13. heinäkuuta 2013

Mainoskirjaimia metsästämässä

Olin käynyt jo useamman kerran katselemassa purkutyömaata, jonka laidalla valokirjaimet kököttivät. En tehnyt kuitenkaan asialle mitään, ennen kuin kaverini alkoi himoita K-kirjainta. Saman tien lähdimme katsomaan, josko kirjaimet olisi jotenkin mahdollista saada salakuljetettua työmaalta pois. Perille päästyämme tajusimme kuitenkin, että purkutyö oli edelleen käynnissä. Rohkaisimme mielemme ja kysyimme kaivinkonemieheltä, saisimmeko ottaa kirjaimia. Konemies oli jopa niin ystävällinen, että lupasi "käsimiehen" irrottavan kirjaimet valmiiksi seuraavana aamuna. Niinpä hain aamulla autokuormallisen kirjaimia. Ruttuisimmat saivat jäädä purkukasaan. Yöllä unessa olivat kirjaimet mielikuvissani kasvaneet, mutta onneksi ne osoittautuivat aamulla sittenkin vain 60 cm -korkuisiksi, joten kotiinkuljetus onnistui ihan omalla autolla.

Minulle tulivat N ja L, joten voin perustaa Miika Nousiais-nostalgiseen henkeen vaikka oman pikku NeuvostoLiittoni takapihalle. Kaverilleni menivät U ja K - yhtä kirjainta vaille UKK!




4 kommenttia:

  1. Hei jee! Pääsee kommentoimaan!:)
    Mun täytyis kai etsiä niille kirjaimille parempi säilö, kun naapuri jo sanoi, että ei yhtään romun kerääjää kaipaa lähipiiriin;) Tunnustin, että mä kyllä alan olla aikamoinen.

    Mutta on ne vaan hienot! NL vois olla myös Hollannin lyhenne tai neuro-lingvistinen..joku?!:)

    VastaaPoista
  2. Hups! Huomasikohan se sun ikkunakuorman...

    N on ehkä jo lähdössä eteenpäin - kunhan se on katsastettu livenä.

    VastaaPoista
  3. Pitäisköhän sun kurkata, mitä niistä voi pyytää..:) Mäkin olen sulle kaksi velkaa!

    VastaaPoista
  4. Jos löydät mulle sopivia kirjaimia, niin ollaan sujut :D Tuolla on muuten huikean hienoja led-kirjaimia: http://www.character.fi/ Näistä kolhuisista ei voi satasia pyytää.

    VastaaPoista