keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tämä meni mustikkaan

ja tuli poiskin. Keli oli hiostava, mutta mikäs oli poimiessa, kun oli hyvää juttuseuraa (oma rakas äiti) ja marjoja riittämiin. Maailmaa paranneltiin urakalla, mutta vielä jäi vähän parannettavaa seuraavaankin marjaretkeen. Lapsena marjanpoiminta tuntui enemmän työltä. Nyt hommassa on harrastamisfiilis, kun voi itse määritellä, milloin riittää ja lopettaa retken siihen kohtaan.


Perhosia on muuten vaikea kuvata puhelimella. Pitäisi päästä tarpeeksi lähelle, että voi ottaa kyllin terävän lähikuvan, joka kestäisi mielellään vielä vähän suurentamistakin jälkeenpäin. Ja sitten jälkeenpäin saattaa huomata, että pöh, perhosen toisen siiven reunahan on ihan repaleinen. Ei siis tulisi musta perhoskirjan kuvittajaa. Miten ne mahtaa sen tehdä... Eivät varmasti saa ainakaan käypää korvausta tunneista ja tunneista, jotka on vietetty pöpelikössä odotellen, että täydellinen perhosyksilö osuisi linssinkantamaan. 

Metsänokiperhonen. Korjatkoon joku,  jos olen väärässä. Ja juu, tarkensi lehteen mokoma!


4 kommenttia:

  1. NO mutta, kuvahan on vallan hyvä! Perhosen tunnistaa siitä varmasti. En epäile sun tunnistusta ollenkaan. Sitä välillä ihmetten, kun edelleen vaikkapa kasvioissa on piirretyt kuvat. Luulisi valokuvia olevan saatavilla...Toinen asia, mikä aina huvittaa eläinten tai kasvien tunnistuksessa, on vertaaminen toiseen lajiin. Esim. rusakko on suurempi kuin jänis. Koskas olet nähnyt niitä vierekkäin, että voisi verrata.;)
    Asiasta kolmanteen, saitko paljon mustikoita? Milloin sulle riitti?

    VastaaPoista
  2. No kiitos. Otan kaikki kuvat iPhonella, kun ei ole järkkäriä, niin välillä on sellainen olo, että ei ollenkaan saa sellaisia kuvia kuin haluaisi. Viimeksi sitruunaperhonen pelkäsi mun puhelinta ja lehahti aina kuvasta pois. Nyt tuo metsänokiperhonen oli ihmeen kärsivällinen kuvattava.
    Luulisi muuten, että piirretty kasvin kuva olisi kalliimpi kuin valokuva - meneehän piirtämiseen pajjon enemmän aikaa. Vanhat piirretyt kasvikirjat on taas sitten ihania aarteita. Muutenkin on vaikea hahmottaa eläinten kokoja, jos ne näkee etäämpää metsässä. En tietääkseni ole ikinä nähnyt jänistä, rusakkoja kyllä montakin.
    Meille riitti lounaaseen mennessä, jolloin oltiin oltu metsässä kaksi ja puoli tuntia. Saalis oli 2kg 400g mulle ja saman verran äidille. Mutta ei otettu paineita, mennä jutusteltiin poimien samalla.

    VastaaPoista
  3. Tuohon kuulostaa jo varsin hyvältä saaliilta! Hyötyliikuntaa, terapiaa ja ilmaista ruokaa samassa paketissa.:)
    Mä luulen nähneeni kerran jäniksen, Kainuussa. Täällä etelässä en ikinä. Mutta ei ollut silloinkaan rusakkoa vieressä, että olisi voinut verrata.;)

    VastaaPoista
  4. Ei sitä sitten voi varmaksi tietää, oliko jänis, kun ei ollut rusakkoa vieressä. :P

    VastaaPoista