torstai 31. lokakuuta 2013

Miten viesti säilyisi 10 000 vuotta?

Luin viimeinkin loppuun Arika Okrentin kirjan In the Land of Invented Languages. Välttämättä ei ensioletuksena ole, että tulisi hihitelleeksi kielitieteellisen opuksen äärellä, mutta minua nauratti ainakin Okrentin peri-inhimillinen halu löytää John Wilkinsin universumin hierarkiasta käsite "paska". Wilkinsiä oli häirinnyt luonnollisissa kielissä se, että vaikkapa sana koira ei kerro, mikä koira on. Wilkinsin järjestelmässä koira löytyy kategoriasta pedot - alakategoriasta pitkänmuotoisen-pään-omaavat, ala-alakategoriasta isompi laji, tunnettu mukautuvuudestaan. No, paskan selitys on Wilkinsin kategorioiden mukaan Liike - ulostus - isommista osista muodostuva - oksentamisen vastakohta.

Ei tähän nyt sentään paskan kuvaa viitsi laittaa... Kuvan lähde Flickr, ETersigni
Läheskään kaikki keinotekoiset kielet eivät ole säilyneet käytössä, Okrentin kirjassakin on valikoitu viiden sadan kielen luettelo lopussa. Kielistä ja niiden keksijöistä, aina Hildegard bingeniläisestä lähtien, voi lukea lisää sivuilla inthelandofinventedlanguages.com. Minua ilahdutti kuitenkin, kun sattumalta löysin ihan suomalaiset Papunetin sivut, joilta löytyy Bliss-kielisiä harjoituksia ja tarinoita. Blissymbolics on alunperin itävaltalaissyntyisen Charles Blissin elämäntyö; kuvasymbolikieli, joka löysi käyttötarkoituksen sellaisten lasten ja nuorten kanssa kommunikoidessa, joilta puuttuu puhuttu kieli ja jotka eivät pysty viittomaan. Kieli ei kuitenkaan ole saanut maailmanlaajuisesti kovin laajaa käyttäjäkuntaa, mutta sillä on tukenaan kansainvälinen järjestö, Blissymbolics Communication International.

Ihmisten luomien kielten maailma on haastava aihepiiri ja kielten rakenteiden kuvailussa täytyy väistämättä käyttää paljon kielitiedettä. Kirja oli siis paikoitellen melkoista aivojumppaa. Mutta miten riemuissani olinkaan, kun oivalsin muutamia juttuja. Ja siitäkin olin riemuissani, kun en kaikkea oivaltanutkaan.

Minua jäi kiinnostamaan muun muassa se kielellinen problematiikka, jonka ydinjätteiden hautaaminen maaperään saa aikaan. Alue pitäisi merkitä jotenkin tulevia sukupolvia varten ja varoitusten säilyä ymmärrettävänä kymmenen tuhannen vuoden ajan. SemiootikkoThomas Sebeok sai Office of Nuclear Waste Isolationilta tehtäväkseen pohtia tätä ongelmaa. Ensinnäkin alue tietenkin pitäisi merkitä kaikilla tunnetuilla kielillä kirjoitetuin varoituksin sekä kaikenlaisilla kuvallisilla symboleilla sekä sisältää teknisiä selostuksia matemaattisin kaavoin. Kaikista eri merkitsemistavoista huolimatta saattaisi viestin merkitys unohtua. Sen vuoksi Sebeok ehdotti "metaviestin" luomista, jossa vedottaisiin tuleviin polviin, että ne koodaisivat kaikki viestit uudelleen ottaen huomioon kielten ja merkkikielten muutokset. Siltikin saattaisi käydä niin, että tulevat sukupolvet jättäisivät varoitusten uusimisen tekemättä.  Sebeokin mielestä olisi varmuuden vuoksi luotava jonkinlainen taikausko tai tabu vaarallisista paikoista, jota eräänlainen papisto välittäisi.
An "atomic priesthood", a group of scientists entrusted with the true reasons for the danger, "would be charged with the added responsibility of seeing to it that our behest, as embodied in the cumulative sequence of metamessages, is to be heeded... with perhaps the veiled threat that to ignore the mandate would be tantamount to inviting some sort of supernatural retribution." (Okrent, 2010, s. 261)
Vaikka tuo "papisto" unohtaisikin alkuperäisen syyn olemassaololleen, olisi toivoa, että se säilyttäisi jossakin muodossa auktoriteettinsa ja sisäisen vastuuntuntonsa viedä kansanperinnettä eteenpäin.

Mitä meistä ikinä jääkään jäljelle, ei välttämättä säily ikuisesti tulevaisuudessa ymmärrettävässä muodossa. Kieliä katoaa, kirjoitusmuodot saattavat muuttua suurestikin. Pari esimerkkiä: Faistoksen kiekon merkinnät ja Rongorongo-kirjoitus ovat muun muassa sellaisia vanhoja kirjoituksia, joita ei ole kyetty tulkitsemaan. Kielitieteellistä teosta luin, mutta suurten elämänkysymysten äärelle päädyin. Kuka olisi arvannut.

2 kommenttia:

  1. Isoja kysymyksiä ja moni asia taitaa jäädä ilman vastausta. Jotenkin sitä pitää itsestäänselvyytenä monia juttuja, niin kuin vaikka kirjaimet ja kielet, mutta kun ajattelee historiaa vähän pidemmälle, alkaa hahmottaa, että täällähän oikeasti on jatkuva muutos ja kehitys käynnissä. Oikeastaan pysyvää on vain muutos.

    VastaaPoista
  2. Juuri niin. Siksi ainoa aika on nyt!

    VastaaPoista