tiistai 8. lokakuuta 2013

Pannaan leipään puolet petäjäistä

Pitkä kuin nälkävuosi?

Kuvan lähde


Aki Ollikaisen kirja Nälkävuosi ei ole pitkä. Jotenkin 141 sivua ei riitä alkuunkaan kuvaamaan nälkävuotta. Ja sittenkin riittää. Sillä nälän valitessa uhrejaan, ei tarina kaikkien kohdalla ole pitkä. Kuka selviää ja millä keinoin? Armoton elämänkamppailu tuo toisissa esiin epätoivon ja vie inhimillisyyden, toiset alistuvat. Jonkun itsemääräämisoikeutta on se, että valitsee, milloin kuolee. Olisinko minä valmis tappamaan elämäni edestä? Entä jos sillä pelastaisin lapseni?

Kirjan Marjan on pakko lähteä lapsineen kerjuulle, kun mitään selviämisen mahdollisuutta ei kotona enää ole. Viimeinenkin ruuanmuru on syöty ja pakkanen hiipii tupaan. Lukiessa kiinnityn kuhunkin kuvailtuun henkilöön vuorollaan ja kun heidät yksitellen jätetään tarinassa taakse, syntyy tyhjyyden tunne. Itkuun asti en pääse, sen verran tuohtunut olen parempiosaisten näennäisestä empatiasta ja hädänalaisten hyväksikäytöstä.

Päättäjät pelästyvät liikkeelle lähteneitä kerjäläisjoukkoja ja sairauksien ja levottomuuksien uhkaa. Syntyy ajatus hätätyömaista. Vaan Riihimäki-Pietari-radan työmaa vasta kuolonsatoa niittääkin. Miten jo valmiiksi nälkiintynyt kansa olisikaan voinut jaksaa raskasta ruumiillista työtä! Ja kun yhteen paikkaan kokoontuu paljon väkeä, leviävät kohtalokkaat tauditkin, pahimpana niistä lavantauti.

Lahdessakin on Riihimäki-Pietari-radan rakentajien hautausmaa. Siellä ajattelin käydä lähiaikoina eläytymässä nälkävuosiin.

Sanontaa "pitkä kuin nälkävuosi" käytetään suomen kielessä yhä paljon. Jukka Korpelan mukaan sanonta on vertauksena jo väljähtynyt, sillä keskuudessamme ei enää elä nälkävuosia kokeneita ihmisiä. Totta onkin, ettei nälkävuosi ole elävää elämää vertauksen nykykäyttäjille. Netin syövereistä löytyy surkuhupaisiakin esimerkkejä, kuten myytävä matkailuvaunu: "Pitkä kuin nälkävuosi! Ja siisti!" Soisin sanonnan kuitenkin säilyvän, sopivasti käytettynä, samoin kuin toteamuksen, että pannaan leipään puolet petäjäistä, sillä ne ovat kielessämme säilyneitä kappaleita Suomen historiaa ja arvokkaita siinä ominaisuudessaan. Ja nykyihminenkin kyllä kykenee kuvittelemaan nälkävuoden pituuden tunnun, kuten Aki Ollikainen kirjallaan oivallisesti todistaa.

2 kommenttia:

  1. Voi, kun ehtisi lukemaan! Edes sitten joululomalla!
    Nälästä meikäläiset ei sitten paljoa tiedäkään. On ne ihmiset ennen vanhaan olleet melkoisia taistelijoita.

    VastaaPoista
  2. Minä luen iltaisin pienen hetken ennen nukkumista. Olen lukenut iltaisin siitä saakka, kun olen osannut lukea. Ja sitä ennen minulle luki iltaisin oma äiti. Ainoa huono puoli ajankohdassa on, että jos kirja on kovin mukaansa tempaava, saattaa nukkuma-aika venähtää luvattoman myöhälle.

    VastaaPoista