maanantai 28. lokakuuta 2013

Viveca Steniä kasapäin

Työkaveri lainasi minulle Viveca Stenin dekkarisarjan kolmannen kirjan I grunden utan skuld (2010), alkuperäiskielellä vieläpä. Innostuin kovasti, sillä Viveca oli minulle uusi tuttavuus. Olen kyllä lukenut niin Osloon, Gotlantiin kuin Marstrandiinkin sijoittuvia dekkareita, Ystadista ja Tukholmasta puhumattakaan, mutta nyt pääsin tutustumaan Tukholman saariston Sandhamniin, sen historiaan ja maisemiin. Kolmannessa dekkarissa liikutaan nykyhetken ja 1800-luvun lopun välillä nivoen kohtalot kummastakin ajanjaksosta lopulta yhteen. Etenkin historiallisia osuuksia odotin suunnattomasti, ne olivat elämän makuista tekstiä.




Rakastan nimenomaan sellaisia dekkareita, joihin on rakennettu kokonainen maailma itse murhamysteerin lisäksi. Rikos on pulmapähkinä, jota lukiessani yritän ratkoa, ja eniten minua ilahduttavat ne kirjat, joissa todella joutuu pähkäilemään henkilöiden suhteita toisiinsa ja muistamaan kaiken, mitä on kerrottu.

Pidän siitä, että kaikki henkilöt, niin rikolliset, sivulliset kuin viranomaisetkin ovat inhimillisiä, todentuntuisia ihmisiä. Heidät kuvaillaan niin tarkasti, että voisin kuvitella heidät eteeni kaupan kassalle. He myös vanhenevat tarinoiden myötä. Viimeksimainitussa seikassa piilee tosin se tragedia, että joku päivä on pakko luopua rakkaasta henkilöhahmosta. Hyväksyn sen ja olen valmis sanomaan: Adjö, Beck, adjö Wallander! Det var trevligt att träffas!! Sillä onneksi on mahdollista löytää uusia ihania kirjatuttavuuksia, kuten Viveca Stenin Nora Linden ja Thomas Andreasson.

I grunden utan skuld- kirjasta innostuneena hankin Akateemisesta kirjakaupasta muutkin Viveca Stenin Sandhamn-dekkarit tuoreinta lukuunottamatta. Olen lukenut ensimmäisen kirjan I de lugnaste vatten jo puoliväliin saakka yhdessä hujauksessa ja tuskin maltan odottaa, että voin ahmaista loputkin.

Viveca Sten kuvaa Sandhamnia ja saaristolaiselämän ankaruutta niin elävästi, että olen jo monta kertaa tutkinut aihetta lisää Internetistä. Olen jo monta vuotta haaveillut dekkariaiheisesta Ystadin-matkasta ja näemmä vaarana on pian Sandhamnin matkan päätyvän veivilistalleni (Suom huom. bucket list). Matkaa voisi alkaa suunnitella vaikkapa Viveca Stenin kotisivuilta murhakartan avulla.

Jos joulupukki sattuu lukemaan tämän, niin Psst! Minulle voi tuoda Viveca Stenin I farans riktning (2013)!

2 kommenttia:

  1. Kirjoitat niin hienosti, että tämän voisi vaikka lehteen laittaa. Monesti tuntuu, että joku on vain vähän poiminut kirjan takakannesta juonta ja siinäpä se sitten onkin.Oli helppoa samaistua siihen, kun kirja parhaimmillaan imaiseen mennessään. Ruotsalaiset dekkarit on kyllä yleensäkin huippuhyviä! Suomalaiset on ihan toisen tyyppisiä..vaikka Mäen Varekset ja tai Sipilän Takamäet esimerkiksi...Aika synkkiä (no rikollisten maailma varmaan on) ja keskittyy niin pelkästään rikollisiin, ehkä myös jotain pysähtynyttä aikaa on noissa suomalaisissa. Vai mitä sanot?:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sinulla on aina jotain positiivista sanottavaa. Se on hieno kyky! Suomalaiset dekkarit ovat tosiaan eri maata kuin vaikkapa ruotsalaiset. Monasti raaempia, synkempiä, tummasävyisempiä. En voi syvemmin kommentoida, kun olen suurimman osan Vareksistanikin nauttinut elokuvina. Mutta pidin minä niistäkin. Saa vinkata hyviä suomalaisia dekkareita. Viveca Stenkin löytyi työkaverin kirjavinkkauksella.

    VastaaPoista