keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Etelän reissussa ei rähjäännytty

Kerran vuodessa, vuoden synkimpään aikaan, tapaan entisiä opiskelukavereitani. Tällä kertaa olimme Espoossa. Ohjelmassa myyssausta, vanhojen aikojen muistelua, elämyksiä.

Aioimme käydä lauantaina Glimsin talomuseolla, mutta se oli kiinni. Luulisi kyllä, että esimerkiksi arkiaamupäivisin olisi vähemmän potentiaalisia asiakkaita kuin lauantaina. No, kävimme sitten vain jututtamassa kanat, ihailemassa rakennukset ja jatkoimme matkaan.

Glims on vanha maatila Bembölen Karvasmäellä. Se on toiminut museona jo vuodesta 1958.





Glimsin pääjehulla oli nöyrästi nokkivainen apuri.

Kiertelimme Espoota ja kävimme nauttimassa pikaiset valohoidot meren rannalla. Tässä teillekin virtuaalista piristystä.





Lounasta nautimme Bembölen kahvituvassa. Sen rakennukset ovat 1700-luvulta ja kahvituvallakin on pitkä historia 1930-luvulta saakka. Tilasin Kahvituvan erikoisen, lehtipihvin anjoviksella ja munalla. Hyvää ruokaa mukavassa seurassa ja hämyisessä 1700-miljöössä, täydellinen yhdistelmä.



Jykevät seinänvieruspenkit

Miniatyyrimaisema ikkunan välissä.

Ruuan jälkeen saimme nauttia elämyksellisistä Taidekuohuista WeeGee-keskuksen Emmassa. Keskus on entinen Weilin & Göösin painotalo. Itse talon erikoisuus on se, että mikään sen seinistä ei ole kantava. Rakennusta kannattelevat valtavat pylonit.




Alimmassa kerroksessa pylonin juurella.

Oppaamme Johanna Wahlbeck aloitti aistimaisemiemme herättelyn tarjoamalla meille kuivattuja mustikoita ennen kierrosta. Johannan opastustyyli oli iloisen humoristinen ja olisi houkutellut nykytaidetta tutkimaan paatuneemmankin skeptikon. Kuulostelimme vierivien metallikuulien synnyttämää luonnonäänten kaltaista kohinaa, ihastelimme lavuaarissa uiskentelevia ja kiemurtelevia ihmisenkuvia (Daniel Canogarin "Single Flow"(2012)), erotimme värikirjoa pyörivän metalliverkon vesiputousmaisessa liikkeessä (Kari Cavenin "Vesiputoussateenkaari" (2003)) ja paljon muuta. Viihdyimme pitkään ihmettelemässä videoteosta  Antti Laitisen videoteosta Voyage, (2008), jossa vesimaisemaan ilmaantuu hitaasti yhden miehen soudettava palmusaari. Mitä ajatusleikkejä teos herättääkään! Ollapa oma trooppinen saari; jos sen vielä saisi trooppisella ilmastolla varustettuna parkkiin kotolaiturin ääreen. Sinne voisi aina pujahtaa marraskuun koleutta karkuun. Eggert Péturssonin nimeämättömän teoksen äärellä saimme kuvailla teosta omin sanoin ja näistä kuvauksista syntyi uusi taideteos. Pe Langin "Moving Objects nº 628–691” (2011)oli harmittavasti epäkunnossa.

Lopuksi pääsimme itse kokeilemaan taiteen tekemistä syötävistä materiaaleista. Itselleni oli suurin kynnys ylittää erilaisten makujen aiheuttamat rajat ja yhdistää samalle lautaselle niin vaahtokarkkia, porosalaattia kuin pestoakin. Yksi meistä palasi lapsuuden heinäpeltomaisemiin, toinen rakensi soudettavan saaren innoittamana oman saarensa, lähes kaikista teoksistamme huomasi kultaisen leikkauksen vaikutuksen. Oman teoksensa sai lopuksi  syödä ja sitä kautta löysinkin uuden mielenkiintoisen makuyhdistelmän: rosépippuri ja vaahtokarkki.



Dinosauruksenpoika

Luontoraitoja

Kiitos innostavalle ja mukavalle oppaallemme Johanna Wahlbeckille! Hänen ajatuksiinsa oppaan työstä voi tutustua Emman sivuilta. Johannan mukaan taide on terveyttä edistävää. Niin on muuten ystävien tapaaminenkin.

2 kommenttia:

  1. Voi, miten ihana viikonloppu! Ei ihme. että sua VÄ-SYT-TÄÄ.:)

    VastaaPoista
  2. Ja samalla piristyin, hassua. :P

    VastaaPoista