maanantai 18. marraskuuta 2013

Scorppareiden viimeinen tuikkaus

Scorpions-konsertissa keskiviikkona hyvän kaverin kanssa. Miehet ei lähteneet mukaan, tää oli "tyttöjen" juttu. Mutta ensin vähän muisteloa.

Vieläkin muistan elävästi kuuman kesäpäivän 1988. Ajelin silloisella kesäautollani, Opel Kadetilla, tohkeissani kotia kohti. Olin juuri ostanut ensimmäisen Scorpions-levyni, Savage Amusement, kansikuvassaan sensuelli skorpionipyrstöinen nainen. Levy oli takapenkillä; maltoin tuskin odottaa, että pääsisin kuuntelemaan sitä. Tähän asti minulla oli ollut Scorpionsia vain kaseteilla, enimmäkseen itsekoristelluilla C-kaseteilla, joiden kanteen piti bändin logo kopioida uskollisesti kirjainmalleja noudatellen. Perillä! Ja voi mikä suunnaton pettymys, kun minulle valkeni levyn kohtalo: auringon lämmössä levy oli pehmennyt ja keskiosa levystä oli lievästi kuopalla. Voi ei, voi ei voi ei! Ensikuuntelulla pääsin levyä ehkä hieman yli puolenvälin, viimeiset kappaleet vouvvasivat surullisesti. Yritin oikoa levyä painon allakin, mutta se oli pilalla. Oppirahat maksettuani käsittelin myöhempiä hankintojani huolella. Tällaista ei Spotify-kansa voi ymmärtää.

Klaus Meine laulattaa yleisöä: Holiday

Scorpions-suosikkejani olivat alkujaan Holiday, Still Loving You, Rock You Like A Hurricane, No One Like You ja monet muut. Kun Scorpions-kauteni meni ohi, unohdin koko bändin vuosiksi. Konserttiin en ollut ikinä aikanaan selvinnyt, joten oli mukavaa nyt nähdä Scorpparit livenä.

Big City Nights

Meillä oli kamun kanssa paikat permannolla. Minun onnistui asettua aika hyvään koloseen, kaverini peruutti suosiolla yli-innokkaiden pomppijoiden tieltä taaemmas. Edessäni seisoi innokas fani 1990-maailmankiertuepaidassaan kuvaamassa kaikkea mahdollista koko ajan. Hänen kameransa akku oli väsymätön. Kaikki minun lähelläni seisoneet olivat fiksuja faneja, eivät hyppineet varpaille ja antoivat minullekin kuvaustilaa. I-puhelimeni kuvat nyt ovat mitä ovat, näkyi edessäni olevan kameran näytöllä olevan paljon parempaa kuvalaatua.

Mielenkiinnolla olin odottanut etenkin Klaus Meinen äänen kuulemista; voisiko 65-vuotiaan laulajan ääni kestää ja kuulostaa tunnistettavalta? Olin positiivisesti yllättynyt, sillä se tietty Meine-klangi oli tallella ja vei humauksessa takaisin nuoruuden fanituspäiviin. Matthias Jabbs viihtyi koko konsertin ajan etualalla ja viihdytti uljailla kitara-asennoilla. Ylipäätään kaikki Scorpparit olivat erittäin iloisella tuulella ja ottivat kontaktia eturivin yleisöön ja poseerasivat ja ilmeilivät kuvaajille.

Wind of Changen taustakuvituksena oli paljon kuvia ja videota Berliinistä muurin murtumisen ajalta. Kappale sai ihon kananlihalle, sillä olin Berliinissä vain vuotta ennen muurin murtumista. Silloin ei olisi voinut kuvitellakaan, missä tilanteessa ollaan vuoden kuluttua.
The future´s in the air
I can feel it everywhere
Blowing with the wind of change
Take me to the magic of the moment
On a glory night
Where the children of tomorrow dream away
in the wind of change


Vas: Rudolf Schenker , Paweł Mąciwoda, Klaus Meine, James Kottak ja Matthias Jabs

The Last Sting pisti mukavasti.




2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus ja kiitos seurasta :)

    VastaaPoista
  2. Tää niin pirist marraskuutani! Kiitos itsellesi!

    VastaaPoista