tiistai 21. tammikuuta 2014

Walker kävelee ja Runner 5 juoksee

Tai sitten ei. Nyt ei kyllä ole Runner 5 juossut juuri lainkaan. Kipakka pakkanen saa vauhdin talttumaan, sen verran ilkeältä pakkasessa juokseminen tuntuu keuhkoissa. Olen siis kävelyttänyt ahkerasti The Walk-sovellusta. Aluksi minulla oli suuria ongelmia akun kestävyyden kanssa. Ei kannata olla Wifi päällä retkellä, eikä kovin montaa sovellusta kerralla auki hurisemassa. Lisäksi kannattaa kuljettaa laitetta lämpimässä vällyjen alla, eikä pysähtyä ottamaan kuvia jokaisesta ihastuttavasta lumen kimmellyksestä, vaikka mieli tekisikin.

No kyllä nyt yksi kuva pitää silti ottaa!

En ole rikkonut antamaani uuden vuoden lupausta, eli olen liikkunut ainakin neljänä päivänä viikossa. The Walkissa on takana jo 10 jaksoa varsinaista tarinaa. Olen oppinut vaihtamaan reitin jo valmiiksi ennen kävelyä niin, että saan haettua kaikki erikoiskohteet. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä, mitä esineitä minulta jää huomaamatta, kun tämänkin päivän retkellä löysin 18/19 kohdetta. Ehkä en tarkkaile näyttöä tarpeeksi tiheästi itse kävelyn aikana ja ne inaktivoituvat, kun ne on ohittanut. Tätä täytyy tarkastella lähemmin tulevilla kävelyillä. Tarina on edennyt, mutta kovin paljon valaistusta ei ole tullut Burniin tai New Tomorrow -liikkeen aikomuksiin. Sovellukseen voi tutustua tarkemmin The Walkin sivuilla. Kaipaan kyllä Zombies, Run! -pelistä sitä, että jaksojen välillä voi kuunnella musiikkia. Ja jotenkin zombie-tarinat ovat minusta parempia. Mutta en tuomitse Walkia vielä tylsäksi, tarinalle pitää antaa aikaa kehittyä.

Huomenna on vuorossa neljäs haaste. Haasteissa piirretään oma reitti etsittävien kohteiden luo ja tarkoituksena on ehtiä hakea niistä mahdollisimman monta vuorokauden aikana. Näissä haasteissa en ole ollut hyvä - piirsin itselleni aluksi ihan liian lyhyitä reittejä, sillä olin katsonut kävelyyn varatun ajan ihan väärin: sitähän on 24 tuntia eikä suinkaan 24 minuuttia, niin kuin aluksi luulin.

Tänään viilsi viima pipon läpi niin, että otsa oli ihan jäässä, kun palasin reilun tunnin kävelyltä. Etureidetkin olivat kylmät, mutta eivät pahasti. Itse vielä jotenkin osaa laittaa lämmintä päälle, vielä kun saisi kotinuorisollekin tarpeeksi vaatekerroksia pakkaselta suojaamaan. Mites, onko kokeneemmilla kasvattajilla tähän mitään tehokasta keinoa?

4 kommenttia:

  1. Hyvä sinä!:) Jatka samaan malliin! Mullakin on liikunnat olleet hyvin kuvioissa. Jouluaaton jälkeen ei ole ollut montaakaan liikunnatonta päivää. Erityisesti Just Dance on kiva näillä pakkasilla. Tuohon nuorison pukeutumiseen tepsii (oman kokemuksen mukaan, eikä liity kokemukseen kasvattajana) parhaiten aika!;) Yllättäin vaatteet alkavat jossain vaiheessa ihan järkeviltä vaihtoehdoilta pakkasellla, kun ikää tulee lisää...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Lenkkikaverikin ois kiva, mutta se on arkipäivisin aika hankalaa.

      Poista
  2. Tämä Runner5 on vasta ihan alkuvaiheissa, ostin yhen Kaken ja yhen Olli Hermanninkin iTunesista :D. Nää kelit ei houkuttele ulos liikkumaan, jospa ens viikolla asteet vähän löysäisvät, niin pääsis jäälle "juoksemaan". Kiitos vinkistä zombien suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä - on hyvä, kun on erilaisia liikkumismotivaattoreita, ainakin mä tarvitsen niitä. Oikein yllätyin muuten viimeisimmän päivityksen jälkeen, kun robottimainen ääni, joka kertoi esimerkiksi, että "You collected a sports bra" oli muuttunut pehmeämmäksi. Tämä nykyinen kuulostaa siltä, kuin puhujalla olisi sideharsoa suu täynnä. :D

      Poista