perjantai 7. helmikuuta 2014

Kulissien takana ja edessä

Mukavan monipuolinen työpaikan virkistysilta takana. Santa Fén Lamb Salad oli herkullinen: karitsan sisäfileetä, chili-cashewpähkinöitä, salaattia, punasipulia, aurinkokuivattua tomaattia, aurinkopestoa sekä jogurttikastiketta.


Ilta jatkui kulissien takana. Pääsimme tutustumaan Lahden kaupunginteatteriin näyttämön toiselta puolelta, kulissipajasta ja puvustamosta. Olen joskus ollut samanlaisella kierroksella Upsalan kaupunginteatterissa, joka on rakennuksena vanhempi kuin Lahden teatteri. Siellä tuntui koko talo tuoksuvan teatteria. Lahden teatterirakennus on uudempana täysin erilainen kokemus. Lahteen en osaa kuvitella teatterikummitusta.

Aloitimme suurelta Juhani-näyttämöltä, jossa olivat esillä Kun tyttö on hyvä -näytelmän lavasteet; metallisia pukukaappeja ja jääkaappeja. Itse lava tuntui uskomattoman syvältä. Jotain silmää hämäävää mittasuhteissa on, kun näyttämöä ei katsomosta käsin lainkaan näe samalla tavalla.

Kulissirakenteet ovat nurjalta puolelta enimmäkseen metallikehikkoa. 

Toista näistä tapeteista voisin laittaa omallekin seinälleni.

Työpaikkahuumori kukkii täälläkin: oven yläpuolella lukee: "Päihdetyöntekijä" ja Sosiaalitoimen erityispalvelut"

Varmasti aiheellinen varoitus: Vaatteiden puhdistaminen paineilmalla kielletty.
Moppiarmeija odottaa seuraavaa pestiään.

Lavasteverstaasta kiipesimme kauniita verkkoportaita pitkin lavastajan työhuoneeseen,
joka tuntui todella pieneltä lavastetilojen jälkeen.

En osannut mieltää itseäni näyttelijänä kulkemaan kulisseihin. Sen sijaan lumouduin lavastajan työstä ja voisinpa vaihtaa pukusuunnittelijankin kanssa työpaikkoja ihan mielelläni. Lavastaja Minna Välimäki näytti meille paraikaa työn alla olevaa suunnitelmaansa sekä tämän illan näytelmän Vihan jumalan lavastepienoismallia. Olikin mielenkiintoista päästä tuoreeltaan näkemään lavastus toiminnassa. Näytelmän aikana lavastuskin pääsee osaksi näytelmää, mutta käykääpä itse katsomassa, miten! Minna korosti muun muassa sitä, kuinka tärkeää lavastajalle on omata eri historian ajanjaksojen tuntemusta sekä mahdollisimman laajan yleistuntemuksen. Alalle on todella vaikeata päästä: vuosittain Aalto-yliopistoon otetaan neljä uutta lavastuksen opiskelijaa.

Lasipöydän virkaa toimittaa pienoismallissa korurasian kansi. Malli on erittäin tarkasti toteutuneen näköinen.

Takaseinälle heijastettiin ennen näytelmän alkua kuvia pikkupojista, crocseista ynnä muusta aiheeseen sopivasta.

Puvustossa meille esiteltiin eri pukusuunnittelijoiden kädenjälkiä piirroksina ja saimme kuulla, miksi aidot viisikymmentäluvun vaatteet eivät sovellu näytelmäpuvustukseen. Ensinnäkin ihmiset ovat nykyään kookkaampia kuin ennen, toisekseen vanha vaate ei välttämättä kestäisi näytelmäkäytössä. Näytelmän kengät nielevät uskomattoman ison osan puvustusbudjetista, joten itse asuihin jää kolmisen kymppiä. Tämän tietäen ei voi kuin ihailla sitä, mitä illuusioita tuolla rahamäärällä pystytään saamaan aikaan.

Sukkahousuja joka lähtöön - myös miehille!

Itse näytelmä, ranskalaisen Yasmina Rezan Vihan jumala oli pieni, mutta suuri. Neljän näyttelijän voimin aukeni kokonainen ihmissuhteiden moninaisuuden maailma. Tilanne alkaa siitä, että kahden pojan vanhemmat ovat kokoontuneet toisen kotiin selvittelemään poikien välistä riitaa. Alussa ollaan sivistyneen aikuisia ja valmiita sovittelemaan. Vähitellen tilanne kuitenkin karkaa käsistä ja mielestäni näyttelijät osasivat upeasti kaasutella pidäkkeistä irti. Monia elämäntotuuksia lauottiin, niin miehet naisista kuin päinvastoinkin. Samoin vanhemmuutta avattiin. Kuluttavatko lapset vanhempansa loppuun pikkuhiljaa hiertämällä? Onko jyrsijäkammoinen isä murhaaja laskettuaan tyttärensä rakkaan hamsterin vapaaksi kadulle?  Yhteiskuntakritiikkiinkin ulotutn toisen isän työpuheluiden kautta, mutta se aspekti kiinnosti minua huomattavasti vähemmän kuin ihmisyys ja ihmisten väliset jännitteet. Voin suositella näytelmää lämpimästi!

Vinkkaanpa vielä teatterin aulatiloissa olevasta puvuston näyttelystä.




7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen paikka, pääsisipä itsekin kulissien taakse. Kiva, kun avasit! Ja tuo varastojärjestelmä on niiiin mun mieleen ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se huivivarastoidea sitten lähtee... :D

      Poista
  2. Voi että, lavastajan työ voisi olla todella mielenkiintoista! Sellainen käsitys on jäänyt, että Lahdessa on ihan huippuhyvä lavastaja.:) Vaikkei esityksestä olisi muuten tykännyt, niin lavastukset on olleet mieluisat. Joskus opiskeluaikana kävimme Kansallisteatterilla samanmoisen kierroksen ja tarkemmin tutustuimme puvustamoon. Kansallisteatteri on pelkästään rakennuksena aivan mieletön työympäristö! Mutta ihmeiden tekijöiksi noita puvustajia voisi kutsua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa oli mielestäni kuvitella se tilanne, kun ohjaaja saapuu tarkastamaan suunnitelman pienoismallia ja näytelmän leikitään pikkuhahmoilla läpi, että tiedetään mistä ja miten kukin näyttelijä tulee tilassa liikkumaan.

      Poista
  3. Toi sukkahousukuva oli hauska. Aika uskomaton määrä sukkahousuja teatteriinkin tarvitaan. Mutta mistähän ne noita miesten sukkahousujakin ovat sitten löytäneet. Jos reilunkokoinen mies tarvitsee näytökseen sukkahousut, niin ei ihan joka sokoksen hyllystä löydy.

    VastaaPoista
  4. Aivan :o Enpä tullut ajatelleeksi, että mistä niitä sukkiksia saa miehille. Varmaan balettivarustekaupasta?

    VastaaPoista
  5. Ja heh, ihan vanhaa trendiä nämä miesten sukkikset: http://www.iltalehti.fi/muoti/2012030715298897_mu.shtml?utm_source=webslice&utm_campaign=uutisboksi

    Ja näköjään naamiaisasuliikkeissä on jotain: http://www.marakatti.palvelee.fi/tuotteet.html?id=44/2150

    VastaaPoista