sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Olipa kerran innokas tyttö

Olipa kerran innokas tyttö, olkoon nimeltään Inkku, kahdeksankymmentäluvun nuori. Kotonaan Inkku oli tottunut siihen, että tyttö sai tehdä kaikkea sitä, mistä oli kiinnostunut. Niinpä Inkku oli kiipeillyt puihin, leikkinyt autoilla ja nukeilla, tehnyt käsitöitä, hakannut halkoja, vuollut pajupillejä ja puuhevosia, autellut yhtä lailla äitiä leipomisessa kuin isää sokkelin maalaamisessa. Koulu oli sujunut hienosti. Pieniä vihjeitä naisten paikasta maailmassa oli tullut kuudennella luokalla. Inkun keskiarvo oli luokan toiseksi paras ja hän ilman muuta odotti saavansa toisen stipendeistä. Juhlassa stipendi kuitenkin ojennettiin luokan parhaalle pojalle, jonka keskiarvo oli kolmanneksi paras. Opettajan perustelu asialle oli, että täytyyhän nyt yhdelle pojallekin stipendi olla.

Inkku ei lannistunut, vaan päätti opiskella entistä ahkerammin. Hänen odotettiin lähtevän opiskelemaan ja hankkivan ensin ammatin ennen kuin asettuu aloilleen perhettä perustamaan. Inkulla oli hyvä ystävä Sussu, jonka molemmat vanhemmat olivat akateemisesti menestyneitä itsenäisiä uraihmisiä. Näiden esimerkki innosti Inkkua. Hän haaveili arkkitehdin, sisustusarkkitehdin, metsänhoitajan ja psykologin urasta. Yksi ideoista oli mainosala. Lukio järjesti työhöntutustumispäivän ja yhtä innokkaan tyttökaverinsa Hansun kanssa Inkku lähti vierailulle lahtelaiseen mainostoimistoon.

Inkulla oli korvassaan pitkä roikkuva
koru ja kaulassa Masi. 

Vastaanotto oli miehekäs - toimistossa ei ollut lainkaan naisia töissä - anteeksi, taisi tuolla Moccamasterin luona sentään yksi nainen vilahtaa. Miehekäs AD (Art Director) esitteli lyhyesti mainostoimiston eri ammatit, lähinnä oli puhetta copyn (copyrighter eli tekstinsuunnittelija) työstä, sillä se olisi oikein sopiva ammatti tyttölapselle: työhön pääsee aloittamalla pohjalta vaikkapa juoksutyttönä kröhm siis assarina ensin ja kahvia keitellen höhö. AD:ksi asti nyt tuskin nainen eteneekään. AD kun on kuitenkin se pääideoija, copy on melkein niinkuin sihteerikkö, kirjoittelee tekstit. Niinpä Inkku ei ikinä päätynyt mainosalalle ja elää elämäänsä onnellisena loppuun asti. Sen pituinen se.

5 kommenttia:

  1. Ja tämä tarina on tosi! Auts! Kyllä, sisäinen feministi nostaa taas päätään...Nämähän ovat vain yksittäisiä esimerkkejä, mutta olen niin varma, että kaikilla naisilla, joilla on suhteellisen vahva itsetunto ja edes hieman itsekunnioitusta, huomaa toisinaan, kuinka meitä aliarvioidaan ja meillä ns. osoitetaan paikkamme. Oma lukunsa ovat ne naiset, joille ei koskaan ole päässyt kehittymään itsetuntoa, vaan heillä pyyhitään lattioita mennen tullen. Eikä naisten kampittaminen valittevasti ole vain miesten synti. Kyllä naisetkin osaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnetkohan säkin Inkun... Inkku oli niin hämmentynyt siitä tytöttelystä, ettei edes osannut sanoa mitään sille röyhyrinta-AD:lle. Päätti vain jättää sen hiekkalaatikon pojille ihan omaksi. Tämän päivän Inkku varmaan keitättäis ne kahvit sillä AD:llä.

      Poista
  2. Ja se-sana on ihana sana!

    VastaaPoista
  3. Ihana lapsuus ja nuoruus sinulla, sait tehdä kaikkea kiehtovaa. Samaten minä. Kotoa sain esimerkin ja opin, ettei ole miesten ja naisten töitä. Isä meillä esim. ompeli koneella ja korjasi vaatteita.

    Aikuisena onkin ollut ihmetystä herättävää huomata, ettei kaikilla ikätovereilla eikä nuoremmillakaan ole ollut näin, saati sitten vanhemmalla väellä. Ja se heijastuu sitten kaikessa elämässä ja yhteiskunnassa, yhä vieläkin 2000-luvulla. Tasa-arvon eteen on yhä edelleen paljon tekemistä.

    Mukavaa kevään odotusta sinulle....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Siksi sitä välillä jääkin sanattomaksi, kun ei muista, että kaikilla ei ole ollut samanlaista kotia lähtökohtana. Kiva kun kommentoit! Hyvää kevättä sinullekin - olen nauttinut suunnattomasti retkihenkisistä postauksistasi!

      Poista