sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ylistys äidin laskiaispullille

En ole vielä kertaakaan elämässäni onnistunut tekemään yhtä ihania pullia, kuin äitini. Niinpä ei ole mikään ihme, että hänen tekemänsä laskiaispullatkin lyövät omani laudalta kuusnolla. Niihin tulee mantelitäyte:
mantelirouhetta 
pullan kannen kolosta kaiverrettua sisusta
tilkka maitoa
Äidin laskiaispullia

Luin tänään valmiiksi toisen hotkaisukirjan: Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka. Järkyttävin yksityiskohta kirjassa on tytön asema kiinalaisessa 1800-luvun yhteiskunnassa ja etenkin jalkojen sitomisperinne. En ollut aiemmin tutustunut aiheeseen, enkä tiennyt, mitä jaloille tehtiin. Lisa See kuvaa kivuliasta toimenpidettä hyvinkin tarkkaan. Lisäksi, kun minulle oli epäselvää, miten ja mitkä varpaat sidotaan ja minne, sekä minne jää kolikonmentävä rakonen, etsin nettihaun kautta kuvan sidotuista jaloista. Jos uskallatte, voitte vilkaista tuolta. Kun tietää, miten ihan vain tavallisen jalan kynsitulehduskin voi haitata kävelyä, en osaa edes kuvitella, millaisten kipujen kautta lootusjalat muotoillaan.

Pääosissa kirjassa kuitenkin on kahden nuoren naisen elinikäiseksi tarkoitettu ystävyys, jota koteihinsa suljetut naiset vaalivat salaisen viuhkan ja naisten kirjoituksen Nu shun avulla. Naisten kirjoitus oli miesten kirjoituksesta poiketen tavuihin pohjaavaa ja siksi merkkimäärältään pienempää. Kiinalaiset naiset eivät saaneet tuhansiin vuosiin koulutusta, mutta pystyivät kommunikoimaan salaisella kielellään, jota kirjailtiin vaatteisiin tai maalattiin viuhkoihin. Millaisia kulttuuri- ja historia-aarteita onkaan kadonnut naisten kirjoituksia poltettaessa. Vanhan tavan mukaan nimittäin naiselle osoitetut kirjoitukset poltettiin tämän kuoltua, jotta hän saisi kirjoitukset kuoleman valtakuntaan mukaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti