sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kirjanmerkki menneeseen

Muistan sen leikkikentän niin hyvin, vaikka vuosikymmeniä on kulunut. Miten pelottavan korkealla oli liukumäen huippu. Miten keinulaudassa piti varoa, ettei laittanut jalkojaan liikkuvien osien lähelle, sillä se oli vaarallista. Miten villiltä tuntui päässä, kun pyörittiin pienessä planeetan mallisessa värikkäässä karusellissa. Miten toisen, maassa pyörivän, karusellin alle oli kuollut siili ja kuinka sitä piti pelätä ja karuselliin hypätä valtavalla loikalla. Miten isommat lapset yllyttivät syömään voikukan lehtiä ja multaa. Ja me pienet syötiin, kuin ei uskallettu vastaankaan sanoa. Miten äitiä tuli ikävä, kun isompi poika heitti kivellä päähän.

Mansikkatilan Tainalta sain hyvän kirjanmerkki-idean edellisen kirjoitukseni  kommenteissa. Ensin olinkin tekemässä juuri vinkin kaltaisia narussa roikkuvia hahmosia, joissa olisi minun kuvani, sillä omat lapset eivät taatusti enää suostuisi roikkujamalleiksi. Sitten kehittelin kuitenkin ideaa eteenpän. Minulla oli jo olemassa kuva itsestäni lapsena kiipeämässä sinne huiman korkean liukumäen huipulle. Siitä sain kuvan kirjanmerkin toiselle puolelle. Toiselle puolelle tuli minä kiipeämässä liukumäen huipulle aikuisena. Aikamme ajeltuamme kaupungilla kuvauspaikkaa etsien, tajusimme miehen kanssa, että EU-direktiivit ovat tehokkaasti niistäneet vanhan ajan pelkokerroin-liukumäet pois - uimarannallekaan ei sellaista vanhaa vielä oltu tuotu. Tyydyimme sitten nykyaikaiseen EU-turvalliseen liukumäkeen. Eiväthän vaatteetkaan olleet sinne päinkään; en omista punaisen kukertavia housuja. Jalkaa heitin kuitenkin jalkapohja kuvaajaan päin.

Arvaatte varmaan, että kirjanmerkki oli mieluinen äidille. Vähäsen vain liikutus-itkettiin molemmat.



4 kommenttia:

  1. Aivan huippu juttu!:) Johan tässä taas pitää tirauttaa, kun tätä lukee.;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuoroin kyynelvieraissa siis :D

      Poista