lauantai 31. toukokuuta 2014

Liikutuin ja maadoitin itseni

Aamu alkoi liikuttavissa tunnelmissa lapsen kevätjuhlissa. Vararehtori piti rennon puheen muistellen koulujaan aina uimakoulua ja jalkapallon nappulakoulua myöden. Räppäämäänkin hän intoutui. Oppilaat lauloivat jäähyväisiksi Leijonakuninkaan laulun eikä salissa tainnut olla ainuttakaan vanhempaa kuivin silmin. Muistelin, miten lapsi pienenä ekaluokkalaisena käveli reippaasti jättimäinen reppu selässään kouluun. Sitä päivää oli odotettu jo vuosi eskarissa, sillä eihän eskarista edes tullut tarpeeksi läksyjä. Silloinkin itketti koululla. Ope huusi lapsen nimen ja sinne hän katosi yhdeksäksi vuodeksi. Monenlaista on mahtunut matkan varrelle. Nyt toivomme lapselle rohkeutta tehdä omannäköisiä päätöksiä ja sitkeyttä tehdä töitä unelmiensa eteen.

Pakko oli kotiin päästyä maadoittaa itsensä. Se onnistui kitkemällä viisi metriä (voi)kukkapenkkiä. Saatte kuitenkin ihastella voikukkien sijaan lapsen päättäjäisruusua.



2 kommenttia:

  1. Mäkin taidan tänään aloittaa loman jollain maanläheiselle hommalla, vaikkapa ruohonleikkuulla! Maadoitus sanana kuulostaa varsin osuvalta termiltä tuossa yhteydessä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanläheiset hommat ovat usein auttaneet, kun on ollut liikutusta, vihastusta tai surua. Konkreettista mielenhuoltoa, josta saa vielä lopputuloksena jotain näkyvää aikaiseksi. Vaikka voikukkien ja nurmikon kohdalla se näkyvä aikaansaannos onkin aika lyhytaikaista.

      Poista