perjantai 27. kesäkuuta 2014

Satunnainen kohtaaminen moottoritien kupeessa

eli nykypäivän nomadi


Kuva: Justin Cormack CC BY SA 2.0 

Lahden laitamilla. Pahvisessa kyltissä luki punaisella tussilla LAHTI. Kyltin kantajalla oli iso rinkka selässään ja suunta moottoritielle. Paikka oli liftaamiselle vaarallinen, joten ajattelin heittää kulkijan keskustaan. Sisään kavutessaan mies kuitenkin hoki Kuopio? Mikkeli? Siirsin häntä lopulta vain viitisentoista kilometriä eteenpäin ja jätin sopivaan kohtaan hankkimaan uutta kyytiä.

Kulkija oli liettualainen noin kolmikymppinen mies matkalla Kuopion suuntaan jollekin leirille. Parta oli letitetty ja hiukset pitkät. Emme ehtineet paljon puhua ja pahoittelin, etten voinut häntä enempää auttaa. Mies kertoi liftailevansa elämäntapanaan - takana oli jo kymmenen vuotta reissaamista. Hän oli ollut viimeksi Etelä-Afrikassa. Hän kaiveli taskustaan esiin pehmeäksi kuluneen maailmankartan ja näytti, missä kaikkialla hän oli kulkenut. Kartalla oli mustekynäviivoja ristiin rastiin Afrikkaa, Etelä- ja Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa. Tarkkaan en harmi vain voinut karttaa katsella, kun piti keskittyä ajamiseen. Miehellä ei ole vakituista kotia lainkaan. Hän kulkee nomadin lailla, minne mieli tekee. Pysähtyy jonnekin tekemään töitä ja jatkaa matkaa, jos siltä tuntuu.

Mietin Susannan Työhuoneen Susannan tuskailua tavaran kertymisestä. Tuolla miehellä ei sitä ongelmaa ainakaan ole. Kaikki tarvittava on rinkassa ja päällä. Ei ole kotia velkoineen, laskuja, kotitöitä tai remppalistaa. Ei ole tarvetta kerätä kirppiskasaa, sillä kaikesta tarpeettomasta on jo luovuttu; hienoisesta tuoksahduksesta päätellen myös osin tarpeellisestakin. Missä on seuraava pyykkäyshetki tai suihku, sitä ei kulkija tarkkaan tiedä.

Toisaalta mietin kulkurin elämän yksinäisyyttä. Hän tapaa varmasti monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä, mutta nämä ihmiset eivät voi olla varmoja, näkevätkö häntä enää milloinkaan uudelleen. Jotenkin vielä mielestäni ymmärsin, mikä saa ihmisen lähtemään tien päälle: seikkailun halu tai pakenemisen tarve omasta elämästä rutinoitumisen tai muiden syiden takia. Mutta mikä saa kulkijan jäämään tien päälle? Eikö häntä kaipaa kukaan? Tietävätkö hänen omaisensa, missä hän kulkee, ovatko huolissaan? Eikö hänen tee mieli jäädä mihinkään? Eikä mikään paikka maan päällä ole tuntunut niin hienolta? Kuka pitää kulkijasta huolta, jos hän sairastuu?

Lettiparta - jäit mieleen - turvallista matkaa ja lämpimiä kelejä!

2 kommenttia:

  1. Kauhean mielenkiintoista ja surullista! Luin postauksesi heti herättyäni ja hilppasin aamulenkille. Siinä alkaa aina ajatus laukata, ja mietin perhettä, ystäviä ja kotia. Eikös ne ole useimmille ihmisille ne kaikkein tärkeimmät asiat? En voi kuvitella, että itse nauttisin maailman kiertelystä ja uusista paikoista ainakaan kauaa, jos en voisi jakaa sitä läheisten ihmisten kanssa...Toisaalta ajattelen myös, ehkä vanhanaikaisesti, että eipä tämä maailma pyörisi, jos kaikki vaan päättäisivät "hypätä oravanpyörästä" ja ryhtyä elämäntapa intiaaneiksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Vaikka joskus olen maailman kiertelystä haaveillutkin, en kuitenkaan haluaisi olla koditon enkä yksinäinen.

      Poista