sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ei lintu- tai haikammoisille


Los Angelesin akvaariossa pääsi muutamia lajeja todella lähelle: Lintuhäkissä voi ruokkia australialaisia lureja (lorikeet) medellä. Ei varmaan sovi lintuja arasteleville ihmisille, mutta meistä se oli kivaa.


Haiden silittäminen taas oli minusta vähän epäilyttävä juttu, toisin kuin tyttöjen mielestä. Joten olihan minunkin sitten sitä koetettava. Olin juuri ehtinyt laskea käteni altaaseen odottamaan ohi uivaa pikkuhaita, kun vieressä seisova mies varoitti, että viereinen rausku saattaa pistää. No hui, vedin käden pois altaasta ja vähän äkkiä! Rauskujakin ihmiset kyllä saivat silitellä, joten minulle jäi vähän epäselväksi, miksi tuosta rauskusta varoitettiin. Oliko ongelma siinä, että se lähestyi minua ilman, että itse huomasin sitä? Altaiden viereisessä kyltissä neuvottiin koskettamaan rauskuja ja haita kahdella sormella.

Tuosta rauskusta voi vähän arvioida pikkuhain kokoa.



Ostamalla kombilipun pääsi eläintarhaan edullisesti. Siellä oli kovin kuuma verrattuna akvaarioon, joten pari tuntia oli enemmän kuin tarpeeksi.

Uinuva koala
Onneksi ihanasti ilmastoituja ostareita löytyy joka paikasta viilentämään läkähtymäisillään olevaa pohjoismaista turistiraukkaa. Kalifornian tarinat olivat tässä. Kiitos, jos jaksoit lukea! Lopettelen kuvaan sarjasta "tällainen olis kiva omaan kotiin".


P.S. Navigaattorimme luki kaikki paikannimet hauskan kirjaimellisesti - "Los ang - geles". Lyhenteen LA navi tulkitsi lauantaiksi, ha ha ha!

2 kommenttia:

  1. Mulle kyllä sopis vielä muutama postaus lisää! Mielenkiintoista! En usko, että olisin itse uskaltanut silittää haita tai rauskua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit. Mut seuraavaksi tulee jorinaa asuntomessureissusta, jolloin EI käyty asuntomessuilla :P En mäkään muuten olisi uskaltanut, mutta kun lapsetkin uskalsi, niin ajattelin, että kyllä kai sitten aikuinenkin voi uskaltaa. :D

      Poista