maanantai 27. lokakuuta 2014

Ovelia valokuvia ja veistoksia

Perjantain taidepläjäys siirtyi viime viikolla sunnuntaille, jolloin kävimme koko perheen voimin kuuntelemassa, kun valokuvaaja Markus Henttonen kertoi valokuvaamisestaan ja kuvien taustoista ja tarinoista. Ensimmäisen huoneen jouluvalaistut keskiluokkaiset kodit Los Angelesistä eivät ensi vaikutelmaltaan olleet uhkaavan tuntuisia, vaikka varjon ja valon kontrasti olikin vaikuttava. Henttosen kertoessa, miten vaarallista saattaa olla liikkua pimeään aikaan kuvaamassa taloja, joita asukkaat ja naapurustopartiot vartioivat aseisiinkin turvautuen, aloin nähdä myös kuvien uhkaavan vireen. Kuvausajankohtaan oli myös osunut uutisia sivullisten ampumisesta aidatulla asuinalueella vain epäilyttävän ulkomuodon vuoksi tai koska tämä oli erehtynyt navigaattorivirheen vuoksi osoitteesta.

Valokuvat kävivät myös hyvin vuoropuhelua Kim Simonssonin veistosten kanssa. Etenkin silinterihattuinen "Näkymätön käsi"-veistoksen monopolipohatta irtihakattuinen käsineen sopi ristiriitaisiin tunnelmiin amerikkalaisen unelman äärellä. Tyttöjen mielestä "Hohto-kaksoset" eli Kim Simonssonin "Lisa ja Louise" (2014) oli hyytävä tyhjine katseineen. Alasalissa vuoropuhelu kuvien ja veistosten välillä jatkui muun muassa peura-aiheena.




Pelleilin edellispäivänä lataamallani kalansilmäsovelluksella, vaikka sovelluksilla kikkailu onkin jälkikasvun mielestä niin turhaa, kun tavallista kuvaa voi käsitellä jälkeenpäin miten tahtoo. No, minusta se oli kiva lelu kuitenkin. Saatte arvuutella, mitä alla oleva kuva esittää. Kerron vastauksen seuraavassa postauksessa.




Markus Henttonen

Oli jännä, miten hyvin Henttosen kahdeksanvuotiaana ottama kuva vaaristaan ja veljestään sopi Twisted Tales - Road to Hope -kuvatarinaan.

Henttonen sai vastata kysymykseen ihmiskuviensa alastomuudesta. Hän selitti sen olevan pyrkimys riisua kuvien road trip aikaviitteistä. Vaatetettujen henkilöiden vaatteet oli tarkoin rajattu tai valittu sellaisia vaatteita, joilla on mahdollisimman vähän viittauksia aikaan ja paikkaan. Minua alastomuus ei ollut mietityttänyt, onhan se taiteessa niin tavallista. Vähän kapeasti ja perinteisesti se oli kylläkin annettu nuorten naisten osaksi.

Mutta oi, miten kaunis oli Auringonsäde -kuvan vaaleakutrinen neito kalliolla, kuin Illusia tai Aino. Samalla tyttö oli pelottavassa paikassa ilman vaatteita. Saatoin melkein aistia karhean kallion kipeänä omissa jalkapohjissa, aavistaa tytön pinteen. Kuva sai uteliaaksi: mitä tapahtui ennen kuvaushetkeä ja pelastuuko tyttö kalliolta kuvaushetken jälkeen?

En kerro enempää, että voitte muodostaa oman kuvanne niin valokuvista kuin veistoksistakin.

Jos ette päässeet sunnuntaina taidemuseoon kuulemaan Henttosta, voitte kuunnella Etelä-Suomen Sanomien haastattelun.

2 kommenttia:

  1. Taidenäyttelyissä on juuri parasta se, että teokset saavat miettimään ja pohtimaan mitä sen taakse kätkeytyy.

    Kiitos linkkauksesta Viikonlopun linkkirinkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taide on aivojen jumppaa: syntyy uusia ajatuksia, uusia hermoratoja aukeaa. Kokemuksen ei edes tarvitse olla esteettisessä mielessä positiivinen, sillä ajattelemisen aihe on minulle jo palkinto sinällään.

      Poista