keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Uteliasta kurkintaa

Tänään kävin nauttimassa syksyn auringosta. Kurkkailin erääseen autiotaloon, joka tosin on nuorempi kuin edellinen autio käyntikohde eikä läheskään yhtä viehättävä. Kuistin lattia on pehmennyt ja talo on varmasti jo purkukuntoinen. Kuistin portaat olivat täynnä lasinsiruja ja ikkunat levytetty umpeen - ne on varmaan kivitetty rikki. Kuistilla oli vanhoja ekaluokan kouluvihkoja, jotka olisivat voineet olla omasta lapsuudestani. Kaikessa oli surullista pysähtyneisyyttä, mätänemisen enteitä.

Ovi on apposen auki

Hieno peiliovi

Mietin, miksi talo on jäänyt tyhjäksi ja miksi jotkut tavarat on jätetty kuistille. Onko talossa jo ennen tyhjilleen jäämistä ollut surua? Loppuiko perheen päältä työt ja maksukyvyt? Kuoliko joku? Kouluvihkot olisin itse ainakin ottanut mukaani tai tuhonnut. Ne tuntuvat niin henkilökohtaisilta, vaikka kaunokirjoitusvihossa onkin vain valmiiden tekstien kopioita, ainakin tyylistä päätellen.



Hylätty kaunokirjoitusvihko


Jatkoin kävelyretkeäni geokätköjen merkeissä. Yhden jouduin jättämään etsimättä, kun alueella liikkui niin paljon ihmisiä, mutta kaksi löytöä tein. Toista varten jouduin varvistelemaan ihan kunnolla ja käyttämään päkiöideni alla kivenmurikoita ja keppiä lisäapuna. Kätköjen lisätiedoissa on paljon mielenkiintoista paikallistietoa. Kätköt ovat vieneet minut jo moneen sellaiseen paikkaan, missä ei olisi tullut muuten käytyä. Ihan kotinurkillakin voi olla kaikenlaista jännää. 

Pietariin johtava rata

Seuraavan kuvan pyöränraato oli nostettuna tietyöltä suojaan. Minusta siinä on valmis taideteos. Mitä olette mieltä? Roska vai taidetta?


Toteutin kätköilyn ohella roskienkeruuta: käynti kätköllä, roska mukaan. Pyörää en sentään raahannut minnekään, vaan styroksisen ruokalaatikon ja Hesen maustepussin.

4 kommenttia:

  1. Eikä! Sä kävit tuolla! Ens kerralla ota mut mukaan, pliis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitten kun on tarpeeksi pimeää :P

      Poista
  2. Autiotalot ovat kiehtovia. Jokusen kerran olen käynyt sellaisessa itsekin. On tosiaan mielenkiintoista, mitä tavaroita niistä joskus löytyy ja miksi ne on sinne jätetty....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takahuoneeseen asti en uskaltautunut, vaikka ihan päivänvalolla olinkin liikkeellä - levyin peitetyt ikkunat kuitenkin saivat aikaan hämärän ja mystisen tunnelman, joka sai vähän arastelemaan.

      Poista