keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulupuu on rakennettu

Kuopuksen mielestä kuuseksi pitäisi hankkia myyjän surkein kuusi; se toispuoleinen, harvaoksainen rumilus, johon kukaan muu ei koske - sitä käy niin sääliksi, että se pitää pelastaa hyvään kotiin joulukuuseksi. Lapset ovat kuitenkin jo tulleet siihen ikään, etteivät lähteneet kuusikauppaan mukaan. Niinpä sain ihan itse valita palleroisen kaunokaisen meille. Kuusimyymälän pihalla leijui huumaava pihkan tuoksu, joka sekoittui roihuavan ulkotulen savunhajuun.



Joka joulu kuusen koristelun aikaan meillä on mietitty, että pitäisi ostaa uusi latvatähti. Entinen alkaa olla jo niin luiru harvakarva, että se on jo useamman vuoden ajan saanut vahvistusta toisesta lähes yhtä harvasta yksilöstä. Tänä jouluna mies sai kuitenkin ihanan lahjan - Tina Shukla Designin vanerisen latvatähden. Se on niin kaunis, että suunnittelin jo todella askeettista kuusenkoristelua! Suunnitelmani eivät saaneet minkäänlaista vastakaikua muussa perheessä, joten laitoimme jälleen kerran sellaisen suloisen sekametelisopan kaikenlaisia, -ikäisiä ja -värisiä koristeita.



Rauhaisaa joulua!

4 kommenttia:

  1. Wau, mikä tähti! Tuohon sopisi kyllä juuri se askeettinen koristelu. Jostain syystä (ehkä noi reiät) mulle nousee mieleen myös mutterit. Miltähän ne näyttäisivät kuuseen ripustettuina?;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kokeilla muttereita :) Itse mietin sellaisia vaneririnkuloita ketjussa ja yksittäisiä vaneripalloja.

      Poista
    2. Hih, sun suunnitelmat kuulostaa paljon fiksummalta kuin omani.;)))

      Poista
    3. Ja kaikki on maailmassa jo keksitty :) - ne pulttikoristeetkin: http://www.zazzle.co.uk/nuts+and+bolts+decorations

      Poista