sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Ilahdutuksia

Joskus päivät menevät tasaisissa arkitunnelmissa. Arjessa ei ole mitään vikaa, sillä sehän on elämän selkäranka, mutta toisinaan "enimmäkseen harmaata" -fiilis valtaa liikaa alaa.

Enimmäkseen harmaata

Jos näin pääsee käymään, on aika lähteä mukaan johonkin kivaan. Tänään sellaista kivaa pulpahti Tainalta  Mansikkatilan mailla -blogista. Taina haastoi minut Tipulasta lähteneeseen Ilahduta bloggaajakaveria -haasteeseen mukaan. Ja koska rakastan yllättämistä ja ilahduttamista, lähden tietenkin mukaan. Ilahdutustapa on vielä mietintämyssyssä, mutta tässä teillekin säännöt.


  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa.
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
  • Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)
Ilahdutanpa siis Pauskan elämää -blogin Pauskan ja
Me, myself and something more'n samannimisestä blogistaan.
Ja (hihi), Tainaa Mansikkatilan mailta haluan ilahduttaa myös.

Tämä haaste sopii mukavasti lähestyvään ystävänpäivään, mutta ajoittainen ilahduttaminen ja yllättäminen olisi varmasti paikallaan milloin vain vuoden mittaan, kalenteripäivistä viis.

Itse ilahduin tänään haasteen lisäksi kahdesta yllätys-skypepuhelusta kaukomailta. Molemmat olivat rakkailta ihmisiltä, joiden kanssa en ollut hetkeen jutellut. Ja vaikka letunpaistot keskeytyivät ja iltapäivä vääntyi ihan muuksi kuin olin alunperin suunnitellut, olin puheluiden päätteeksi hilpeällä mielellä. Alkuperäisiin suunnitelmiin kuuluneet arkiset puherrukset eivät olisi saaneet minua lähellekään samaa mielialaa. Tajusin, että pitäisi aina pitää skype auki koneella muljuillessa, niin pääsisi yllättymään useamminkin. 

Iloista alkavaa viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Jes! Tää on niin kiva haaste, ja iso kiitos siitä, että saan vielä olla sun ilostutettavien joukossa.:D Sun varalle mulla on suorastaan runsauden pulaa, mutta ootko vapaalla huomenna iltapäivällä?;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan höh! Olen liesussa iltaan asti.

      Poista