maanantai 9. helmikuuta 2015

Yksiöistä yhteen

Yhdeksänkymmentäluvun aikana ehti tapahtua paljon: opiskelut päättyivät, työelämä koitti, perustettiin perhe.

Muuttaessani opiskelupaikkakunnalta ensimmäisen työn perässä, suureni asuntokin jonkin verran. Olisi pitänyt ostaa ruokapöytä, mutta koska ostin ensin pyykinpesukoneen, käytin vuokrakämppäni pyöreää parvekkeenpöytää ja tuoleja sisällä. Liina vain päälle, ei se pöydänpinta sieltä minnekään näkynyt. Ai niin, paitsi että ei minulla vielä ollut pöytäliinojakaan, vaan käytin lakanoita. Ikkunassa oli Ruotsin Ikeasta hankitut tummansiniset verhot. Kuviointi oli tuohon aikaan tyypillistä roiskehässäkkää. Tv-tasoksi ja säilytyskalusteeksi ostin matalan mäntylipaston. Tekstiileissä vallitsi sinisen-violetti sävymaailma.




Kun kyllästyin puutarhapöytään, sain vanhempieni vanhan salinpöydän lainaan. Hioin ja lakkasin sen - mitä en kyllä tänä päivänä tekisi kyseiselle kalusteelle, sillä jokin sen alkuperäisestä ilmeestä katosi, kun väri vaaleni.




Tein ensimmäisiä vanhojen kalusteiden hankintoja. Osto- ja myyntiliikkeestä löytyi astiakaappi ja nojatuoli raheineen, jotka verhoilutin uudelleen. En enää valitettavasti muista, mikä oli alkuperäinen verhoiluväri.  Kaapin päällä on Amsterdamin kirpparilta hankittu kannu, jossa on tietenkin kuivakukkia. Ostin myös jostain huutokaupasta ison vihreän lasipurkin ja vanhan puukehyksisen peilin. Pulloon laitettiin tietenkin heiniä. Peili meillä on edelleen, mutta pullo meni rikki jossain vaiheessa. Seinätapetteihin ja muihin pintoihin ei voinut vaikuttaa, vuokrakämppä kun oli kyseessä, mutta taisin pitää ainakin väristä, vaikka en mikään kukkakuvion ystävä ole ikinä ollutkaan.



Miehen myötä asumiset menivät uusiksi. Kun laitetaan kahden kämpän tavarat yhteen, saattaa syntyä melkoinen sekametelisoppa. Meitä se ei kovin kummasti häirinnyt. Miehen kämpästä tuli mm. rottinkijakkara, -nojatuoli ja sohva. Ensialkuun pärjäilimme miehen sohvan kanssa, vaikka se oli jo niin kulunut, että pidimme päällä huopaa. Kun kangas kului puhki, ostimme edullisen näytteillä olleen sohva ja nojatuoli -satsin. Kangas oli vaalean vihertävää. Lattialle hankittiin vihreäkuvioinen matto. Uusi vihreä sisustus eleli sulassa sovussa vanhemman sinililapunaisen kanssa.


Kukkia oli helppo kasvattaa, kun oli ikkunalaudat, nykyisin minulla ei ole huonekasveja ollenkaan. Miehen rummut majailivat koteloissaan olohuoneen nurkassa. Häälahjaksi saamamme kirstu mahtui juuri ja juuri olohuoneeseen television viereen. Alakuvassa sen päälle on nostettu jumppalelu. Suurin pulma kaksiossamme oli säilytystilan puute, joka korostui tietenkin lapsen myötä. Alettuamme odottaa toista lasta, oli aika etsiä isompaa asuntoa. Kummankin mieli halaji omakotitaloon.


Vanhaan rintamamiestaloon muutimme vuonna 2000. Siitä lisää toisen kerran.

6 kommenttia:

  1. Näitä muisteloita on sitten kiva lukea ja katsoa!:) Voi, miten aika kuluu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkavuodet on kyllä täysin oikea nimitys tuolle ajalle, kun perhettä perustetaan ja hankitaan asuntoja ja kasvatetaan pienistä lapsista isompia. Nostalgisia fiiliksiä nousi pintaan.

      Poista
  2. Kiva tarina tämä ja se edellinen, niin muistui mieleen nuo ajat ja etenkin Kortepohjan legendaarinen yo-kylä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enpä viitsinyt kirjoitella sillä Kortepohjan lempinimellä tänne :P

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvia katsellessa palasi paljon tunnelmia mieleen.

      Poista