maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tunti aikaa päästä lukkojen takaa sekä huoli maaseudusta hukkuu paskaan

Olipa hauska lauantai! Olin yhtenä viiden hengen porukassa yrittämässä lukkojen takaa ulos apuvälineinä nopeat hoksottimet ja tarkat silmät. Olimme varanneet Kalliossa sijaitsevasta InsideOut Room Escapesta oman tapahtuman. Vastaavanlaisia yrityksiä on muitakin, joten huonepakoa pääsee kokeilemaan useaankin kertaan. Samaa seikkailuahan ei ole järkeä tehdä, kun ratkaisut tietää jo. Pakenimme karhun yllätysjuhlista ja seuraava huoneen kuvaus on yrityksen sivuilta.
ESCAPE FROM THE SURPRISE PARTY

You are invited to a surprise party to celebrate the Bear's birthday! A fabulous party is planned and you're invited, but don't tell the Birthday Boy, because he doesn't know!
Join us to celebrate! In order to meet the other guests and make it to the party, you will need to solve the mysteries and puzzles around the bear’s flat, which is filled with weird objects. The clock is ticking and only you can reveal the twists, find all the clues, solve the puzzles and get out of the flat in time to join the party!
Ennätysaikoja kolmesta eri huonetehtävästä
 Mitään kvanttifysiikkaa tai korkeakoulumatemaatiikkaa ei tarvittu. Monet pulmat ratkesivat etsimällä tarkasti huoneessa, käyttämällä vastaan tulevia apuvälineitä, kuvia ja symboleita. Osa arvoituksista ratkesi vasta, kun ratkaisemiseen tarvittavat välineet oli saatu vaihe kerrallaan kokonaan haltuun. Etsittävää ja ratkottavaa oli paljon, joten aika kului kuin siivillä ja lopulta meiltä jäi 5.20 minuuttia aikaa kelloon, kun saimme avaimen esiin ja pääsimme huoneesta ulos.

Voin suositella elämystä kaikille leikkimielisille ja arvoituksista pitäville (tämä on oma mielipiteeni, ei yhteistyöpostaus). Ainoa pieni miinus tulee yrityksen käyttämästä englannin kielestä. Vaikka huoneessa olevat ohjeet ja vihjeet olivatkin myös suomeksi, tuli tehtävänanto ja osa pyytämistämme lisävihjeistä englanniksi. Jälkipuitavaa riitti lounaalla, kun pähkäilimme, miten emme olleet jotain ihan selvää asiaa hoksanneet tai joku hoksasi, mutta toinen taas ei. Johonkin väärän ajatuksen seuraamiseen meni liikaa aikaa, kun taas joku toinen arvoitus ratkesi yllättävänkin helposti. Vähän kuin suunnistusta, mutta rajatummalla alueella ja karttana joukko arvoituksia ja vihjeitä.

Weeruskan kasvisburgeri, jonka vuohenjuustoköntistä en saanut syötyä kuin pienen osan.

Kansalliskatsomon katosta nappaamani kuva ennen näytelmän alkua.
Illan näytelmä Leea ja Klaus Klemolan kirjoittama ja ohjaama Maaseudun tulevaisuus taas oli sellainen elämys, jota en uskaltaisi kaikille suositella. Itse olin mietteliäs koko ensimmäisen näytöksen. Pissa-kakka-peppuilu ei hätkähdyttänyt, mutta asiat olisi saanut kyllä ilmaistua vähemmälläkin revittelyllä. Minusta osa syvällisestä sanomasta jäi alatyylin jalkoihin. Meno oli eläimellistä ja jos asioita tarkastelee eläimen kannalta, ei edes lapsen tappaminen ollut hätkähdyttävää; kriisin tullen poikaset syödään. Näytelmä olisi hyötynyt tiivistämisestä. Hevosen sielunetsintäteeman ja shamaanimatkat koin jotenkin irrallisiksi. Aikanaan jo äidinkielenopettajanikin sanoi eräästä aineestani, että unimaailma on vähän liian helppo ratkaisu, kun jää jumiin juonenkehittelyssä.

Mari Turusen Malviina-vuohi oli hyvin vuohimainen, osin kyllä huikean asun ansiosta. Puvustaja oli onnistunut loihtimaan Malviinalle upeat sorkkamaiset saapikkaat, pujoparrran ja uljaat sarvet. Mietin, miten ihmeessä sarvet ja viisisenttiset nännit pysyivät paikoillaan koko näytelmän ajan. Minua nauratti vuohen katkeruus siitä, kuinka mikään vuohen tuottama ei kelpaa - ei liha syötäväksi, maito juotavaksi eikä villa käsitöihin. Koirat olivat hyvin koiramaisia; nylkyttivät, söivät kakkaa ja ulisivat isäntänsä perään. Ville Haapasalon suomenhevonen oli jykevä ja kliseesuomalainen viinalla läträämisineen ja väkivaltaisuuksineen. Jukka Puotilan Asserdal kopsutteli levottomasti ja uskottavan hevosmaisesti, puheet sillä olivat ärsyttävyyksiin asti toistelevat: "Terveysasemaa et yksin perusta!" Ettäkä niin. Hevosmaista kopsuttelua ja säpsähdyksiä kaipasin nuoriin hevosiin enemmän, niille olisi myös voinut sallia enemmän murkkuelkeitä ja kapinaa. Nyt suuttuminen lahjoitta jäämisestä jouluna oli jotenkin kesy veto. Klaus Klemolan päähenkilö Maximi Kuorikoski oli yhtä haukotuttavan tylsä kuin voi laivan tanssiorkesterirumpalin odottaa olevankin. Samoin kyllästytti hevossielun ylipitkä nimi, jota sitten kierrettiin jossain dialogin kohdissa "pitkäniminen"-kuvauksella. Hevosen sielu oli muutenkin outo ilmestys: miksi suomenhevosella oli kiinalaisen (korealaisen?) pikkutytön näköinen sielu, jonka nimi ei mahtunut ohjelmalehdessä yhdelle riville?

Hauska lauantai - puuhaa ja pähkäilyä täynnä.




2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hauskalta! Mä tosin epäilen omia hoksottimiani.;D Joskus on vaan hidas...:) Oliko teillä vuorot vai nopeinko ratkaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ratkoivat ja etsivät vuoronperään, yhtä aikaa ja lomittain. Joku hoksasi jotain, toinen jotain muuta. Ei siinä ehtinyt mitään vuoroja jaella, sen verran oli tekemistä itse kullakin. Mutta tosi hauska juttu!

      Poista