lauantai 20. helmikuuta 2016

Jääveistoksia Heinolassa

Ensin pitää palata aiheeseen valotapahtumat ja Lahti. Helsinki Luxin jälkeenhän haaveilin jostain samanlaisesta Lahteenkin. Ja toive toteutui – enkä minä mennyt paikalle! Anna Turusen ja Anne Roinisen teos syttyi vain yhdeksi illaksi ja minulla oli tarkoitus sovitun menon päätteeksi kiepaista kierros Liipolan kautta, mutta niin vain unohdin koko jutun. Istuksin taas jo kotisohvalla, kun muistin aikomukseni ja silloin teosaikaa oli enää viisi minuuttia jäljellä. Että se siitä sitten. Harmitti vietävästi. Katselin sitten vain muiden ottamia hienoja kuvia medioista.

Heinolan jääteosten kanssa kävi vähän samalla tavalla. Viikko sitten istuimme siipan kanssa kahvilla ja oikein etsimällä etsimme Menovinkeistä paikkaa, missä piipahtaa. Emmepä silloin hakeneet Heinolasta  asti, eikä Lahdessa juuri sillä hetkellä ollut mitään ihmeempää, joten päädyimme takaisin kotisohvalle. Toisaalta siitä oli se hyöty, että kotona tuli tehtyä pari rästissä ollutta kotihommaa ja löysimme uuden sarjan seurattavaksi: Orphan Black.

Tänään sitten kävimme katsastamassa jääveistokset, jotka olivat jo ehtineet kärsiä vaurioita eivätkä olleet lumipeitteen vuoksi muutenkaan parhaassa katselukunnossa. Itse ihastuin kisoissa toiseksi tulleeseen teokseen Good luck fishing, joka sopi hienosti aiheeltaan veden ääreen. Toinen suosikkini oli lohikäärme.

Mikhail Fedotov: Young reindeer looking to stars

Porolta oli toinen sarvi jo pudonnut.

Ivan Zverev: Good luck fishing

Eeva Karhu: Ilmastonmuutos -patsaan sateenvarjon varsi puuttuu


Yuriy Kosterin: Dragon

Pakollinen kahvitauko pidettiin Kahvila Torissa, jossa tosin cappucinokone tuotti juomakelvottomat kahvit ja poikkesimme uusintakahveilla vielä Lahdessa ennen kotiin paluuta. Heinolan Heilin rakennus on kaunis ja yllättävän värikäs! Eipä ole tullut käytyä tuolla syömässä. Heti kotiin päästyä täytyi guuglailla, kenellä on ollut varaa rakennella noin kaunis, mutta rakennuksen käytön kannalta täysin tarpeeton torni. No, apteekkarilla tietenkin.


8 kommenttia:

  1. Jääpatsaat olisivat kiinnostaneet minuakin! Tammikuu olisi ollut parempi ilmojen puolesta patsaskisalle tänä vuonna, mutta eipä näitä voi etukäteen tietää...Todella hienolta näyttää tuo sinun suosikkisi kuvien perusteella!

    Tänään olisi ollut ravintolapäivä ja katselin lähialueen tarjontaa, mutta päädyttiin sitten koko porukalla vaihteeksi Santa Fehen. Pitkästä aikaa jäi ravintolapäivä väliin kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaamisen puolesta oli myös huono sää - ei tullut sellaista aurinko kimmeltää jään läpi -taikaa kuin olin haaveillut.

      Poista
  2. Ja huomasin, että ravintolapäivä onkin vasta tänään.:) Ollaan just ajamassa Iittiin syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi huomasit! Me oltiin toisaalla, niin ei päästy ravintolapäivään.

      Poista
  3. Hienoja veistoksia vähän kolhuisinakin. Kaunis rakennus apteekkarilla on ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista voi löytää läheltäkin. Ja olen kyllä iloinen, että apteekkarin hieno talo on saanut säästyä uudistusvimmalta. Täytyy vielä käydä katsastamassa sitä sisältäkin.

      Poista
  4. Upeita veistoksia :) Hihii, juhlapaikkakin kuvissa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! <3 Ahaa, kas sellaistakin näkyy!

      Poista